Du saknar flash eller har fel version

Elinkeinoelämä & työ

Södertälje on alueen vahvin teollisuuspaikkakunta ja Tukholman valmistusteollisuuden keskus. Työmarkkinat ja elinkeinoelämä yhdessä työmarkkinoiden ulkopuolella olevien ryhmien kanssa ovat kansainvälisiin suuryrityksiin kohdistuvan työn polttopisteessä.

Sijoitumme maailmankartalle Tukholman alueen valmistuksen ja kansainvälisten suuryhtiöiden keskuksena. Panostuksemme antaa työttömille nuorille oma elatus kuuluu maan menestyksekkäimpiin.

Tapamme ottaa vastuu pakolaisten integroitumisesta on huomioitu sekä Ruotsin että Yhdysvaltojen valtionjohdon taholta. Aiomme jatkaa työtämme pakolaisten perehdyttämiseksi ja auttaa heitä hankkimaan omat ansiotulot joko työn tai opintojen avulla, Södertäljessä tai jossakin niistä kunnista, joiden kanssa teemme yhteistyötä.

Kunnan kaksi suuryritystä; Astra Zeneca ja Scania vastaavat kolmasosasta kunnan työpaikkoja. Kunta pyrkii aktiivisesti vahvistamaan paikallista elinkeinoelämää.

Kunta suunnittelee uusien yritysten perustamisesta ja tukee yrittäjyyttä. Työskentelemme palveluhakuisesti tukeaksemme jo olemassa olevien yritysten mahdollisuuksia.

Sidan senast uppdaterad: den 3 februari 2011
Kontakter för denna sida
Anna Wrangel
Näringslivschef

Adress

Telefon
08-523 012 32

E-post

Emma Fagerstrand
Asyl- & Flyktingstrateg

Adress

Telefon
08-523 024 06

E-post

Kontakta Södertälje kommun
Tjänster
Hitta rätt
Sök på sodertalje.se

Telefon
08-523 010 00 (vxl)

Fax
08-523 046 05

Besöksadress
Campusgatan 26

Postadress
Södertälje kommun
151 89 Södertälje

Org-nr 212 000-0159

E-post
sodertalje.kommun@sodertalje.se

Pressrum

Sök på sodertalje.se:



© 2008 Södertälje kommun Om Webbplatsen

För dig som arbetar inom Södertälje kommun Personalingång