Kun Ruotsin migraatiovirasto on myöntänyt oleskeluluvan, voi aloittaa ”työhön perehtymisen” Södertäljessä.
Jotta uudesta elämästä Ruotsissa tulisi mahdollisimman hyvä, on aivan välttämätöntä löytää oma työpaikka Södertäljessä tai jollain toisella paikkakunnalla niin pian kuin mahdollista. On tärkeää, että pystyy elättämään itsensä. Perehtymisen tavoitteena on siinä onnistuminen.
Uuteen maahan muuttaminen ja sinne sijoittuminen merkitsee suuria haasteita. Juuri saapuneen vastuulla on käyttää aika parhaalla tavalla, jotta alkuajasta Ruotsissa tulisi mahdollisimman hyvä. Kunnan perehdyttämistoiminta tukee tässä työssä ja antaa työkaluja, joita tarvitsee löytääkseen nopeasti työn ja sijoittuakseen yhteisöön. Perehdyttämisaika Södertäljessä on korkeintaan 1,5 vuotta, useimpien kohdalla se sujuu nopeammin.
erehdyttämisaikana opiskellaan ruotsin kieltä Komvuxissa/SFI:ssä vähintään 6 kuukauden ajan. Koulutusaika riippuu paljon siitä, onko kieltä opiskelevalla äidinkielen lisäksi muita kielitaitoja. Koulutus tapahtuu kunnallisessa aikuiskoulutuksessa (Komvux) SFI:n (siirtolaisten ruotsin kielen opetus) nimellä.
Perehdyttämistoiminnan sisältö
- Työharjoittelu aloitetaan jollakin työpaikalla niin pian kuin mahdollista. Tarkoituksena on sekä antaa harjoitusta ruotsin kielessä että oppia tuntemaan ruotsalaisilla työpaikoilla vallitsevat olosuhteet.
- Rinnakkain ruotsin kielen opetuksen kanssa teemme 6 viikon aikana syventävän kartoituksen hakijan koulutuksesta ja mahdollisista työkokemuksista ja kokoamme tiedot ansioluetteloon.
- Osallistuminen yhteiskunnasta tietoa antavaan kurssiin, jolla saa oppia, miten Ruotsissa eletään, ja miten demokraattinen prosessi toimii. Opetus tapahtuu äidinkielellä tai tulkin avulla.
- Tietoja annetaan myös työmarkkinanäkymistä, työnhausta, työhaastattelusta, ansioluettelon ja henkilökohtaisen kirjeen kirjoittamisesta.
- Södertäljen kunnallinen aikuiskoulutus tarjoaa myös ruotsin kielen opintoja akateemisen koulutuksen saaneille.
Perehdyttämistoiminnan ehdot
Henkilö jolla on mahdollisuus elättää itsensä, voi saada niin kutsuttua suoritusperäistä perehdyttämispalkkaa. Sen ehdot muistuttavat suurelta osin työmarkkinaehtoja. Palkkaa saa suoritettuaan sovitun toimintasuunnitelman mukaan luvatut tehtävät. Aktiviteetteihin osallistutaan täysiaikaisesti, mikä Södertäljessä merkitsee 8 tunnin työtä joka päivä. Samat vaatimukset asetetaan perehtymiseen osallistuville, olipa sitten kysymys opinnoista, työharjoittelusta tai muista aktiviteeteista. Itseopiskeluun käytettyjä tunteja ei lasketa. Luvaton poissaolo johtaa pienempään korvaukseen vastaavan päivä- tai tuntimäärän mukaan.
Perehdyttämispalkka alenee sairauden johdosta tapahtuvan poissaolon johdosta 1 karenssipäivällä 7 päivän jaksoa kohti, johon lasketaan myös lauantai ja sunnuntai. 7 poissaolopäivän jälkeen vaaditaan lääkärintodistus perehdyttämispalkan saamiseksi jatkossa. Jos työnantaja/kouluttaja toivoo, voidaan todistusta vaatia 1. päivästä lähtien. 2. päivästä lähtien palkasta maksetaan 80 %. Palkkaa vähennetään samalla tavalla sairaan lapsen hoidon yhteydessä. Perehdyttämispalkan saamisen edellytyksenä on, että sitä saava asuu osoitteessa, jossa hän on kirjoilla. Asiasta annetaan kirjallinen todistus perehdyttämisen alussa.
Perehdyttämispalkkaa ei makseta
- osallistujalle, joka keskeyttää toimintasuunnitelman
- vanhempainlomalla oleville osallistujille
- osallistujille, jotka ovat sairauslomalla 30 päivää ylittävän ajan
- osallistujille, joille osoitetaan työpaikka tai työmarkkinapoliittinen toimenpide
- osallistujille, jotka opiskelevat ja ovat oikeutettuja saamaan Opintotukiasiain keskuslautakunnan (CSN) myöntämää opintolainaa
- osallistujille, jotka opiskelevat lukiotasolla
- osallistujille, jotka kieltäytyvät opinnoista tai työharjoittelusta toisella paikkakunnalla
Monet pakolaiset valitsevat tänään Södertäljen sen tähden, että heillä on kunnassa asuvia omaisia. Suuri pakolaisvirta merkitsee valitettavasti pitkiä jonoja ja eri vastausten odotusta, ja valitamme sitä. Kunta on yhteistyössä muiden maassa sijaitsevien paikkojen ja kuntien kanssa, joilla on tarjottavinaan suuremmat työ- ja asunnonsaantimahdollisuudet. Asiasta kiinnostuneet voivat keskustella siitä käsittelijänsä kanssa. Turvapaikanhakijalla on kuitenkin aina mahdollisuus kääntyä Migraatioviraston puoleen Solnassa.
Määritelmiä:
Turvapaikanhakija - On hakenut oleskelulupaa ja odottaa Migraatioviraston vastausta.
Pakolainen - Henkilö, jolle yksilöllisen harkinnan jälkeen on myönnetty oleskelulupa sen johdosta, että hän tarvitsee suojaa. Noin 50 prosenttia turvapaikanhakijoista Ruotsissa käännytetään pois.